Hyppää sisältöön
Nuori nainen istuu sinisen metalliverkon edessä ja katsoo kameraan vakavana, hänellä on päällään vihreä neulepusero.
Nuori nainen istuu sinisen metalliverkon edessä ja katsoo kameraan vakavana, hänellä on päällään vihreä neulepusero.

Teemme työtä ihmisarvoisen elämän puolesta

Palvelut ja toiminta

Tutustu toimintaamme

Vaikuttaminen

Haluamme aktiivisesti vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon

Töihin meille

Tule työskentelemään rohkeasti ihmisarvon puolesta!

Kuvassa näkyy selin kulkeva henkilö, jolla on reppu ja pipo, kävelemässä hämärässä kaupunkikäytävässä tai tunnelissa, taustalla muita ihmisiä epätarkasti.

Tapahtuma

Olemme mukana Asunnottomien yössä 17.10.

Asunnottomien yötä vietetään 17. lokakuuta. Tänä vuonna päivän teemana on ”Näkyvillä, mutta näkymätön – Miesten asunnottomuus Suomessa”. Olemme mukana Asunnottomien yön tapahtumassa Helsingin Kansalaistorilla, ja päivä näkyy toimipisteissämme myös monin muin eri tavoin. Tutustu ja löydä oma tapasi olla mukana!

Tutustu toimintaamme

Autamme eri tavoin hankalassa tilanteessa olevia 16–29-vuotiaita koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevia nuoria löytämään oman polkunsa.

Puolustamme jokaisen ihmisen luovuttamatonta ihmisarvoa ja autamme ihmisiä integroitumaan Suomeen. Tavoitteenamme on, että jokainen oleskeluluvan saanut löytää paikkansa yhteiskunnassa. Teemme työtä myös paperittomien ihmisten hyväksi. Edistämme heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksien toteutumista myös kansainvälisesti.

Luomme vieraanvaraisia yhteisöjä, jossa luottamus, osallisuus ja toimijuus vahvistuvat. Haluamme olla avoin, monimuotoinen ja turvallinen yhteisö kaikille.

Hankkeissa kehitämme ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin ja puolustamme ihmisarvoisen elämän edellytyksiä.

Nuori nainen vihreässä neuleessa katsoo suoraan kameraan, taustalla sumuinen ikkuna.

Lahjoita ja tue heitä, joiden ääni ei yhteiskunnassa yleensä kuulu

Työmme tukee ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta vaikeassa elämäntilanteessa ja elävät yhteiskuntamme marginaaleissa. Osaavat työntekijämme ja kaikki toimintaamme osallistuvat kumppanit, lahjoittajat, yritykset ja yhteisöt mahdollistavat sen, että emme jätä ketään yksin.

Diakonissalaitoksen toiminta lukuina

14

paikkakunnalla Suomessa

12

maassa kansainvälisesti

107

hanketta käynnissä vuonna 2025

8,5M€

säätiön yleishyödylliseen toimintaan käyttämä oma rahoitus vuonna 2025

Ihmisiä kokoontuneena ulkoilmatapahtumaan vanhojen punatiilisten rakennusten ympärillä, puita ja sininen taivas.

Meistä

Opastettuja kierroksia historiastamme

Helsingissä sijaitsevassa Alppikadun korttelissamme, kahdella hautausmaalla ja eteläisissä kaupunginosissa on mahdollisuus tutustua Diakonissalaitoksen historiaan ja toimintaan opastetuilla kierroksilla.

Kierrokset kestävät noin 1-1,5 h ja niihin on vapaa pääsy. Kalenteroitujen opastusten ohella opastuksia järjestetään myös tilauksesta. Tervetuloa!